Jassun jouluaatto

On jouluaatto. Jassu istuu yksin rappukäytävässä. Häntä paleltaa, mutta se ei ole pahinta. Pahinta on, että kotiin ei ole menemistä. Siellä juopotellaan.
Petteri ajoi Jassun äsken pihalle eikä Jassua oikeastaan enää halutakaan mennä kotiin. Yksin on tavallaan parempi olla. Petteri on Jassun äidin miesystävä. Jassun oma isä muutti Turkuun.
Äitikään ei tuntunut huomaavan, että Jassu on surullinen. Hän ei ainakaan pannut vastaan, kun Petteri ajoi Jassun rappuun.

Rappukäytävässä ei ole mitään tekemistä. Jassu miettii. Hän muistelee koulun joulujuhlaa. Juhla oli ihan toista kuin koulunkäynti yleensä! Siellä oli kaunista. Jouhlasalin joulukuusi oli iso.
Joululaulut ovat kauneimpia lauluja, mitä Jassu tuntee. Hänen suosikkinsa on ”Heinillä härkien kaukalon.” Ei Jassu osaa selittää, miksi tuo laulu on hänelle niin rakas. Kynttilät loistivat ja opettajalla oli kaunis puku – kaunein, mitä opettajalla on koskaan ollut.
Nyt Jassua paleltaa. Hän hyräilee hiljaa joululaulua ”--nukkuu lapsi viaton. Enkelparven tie--” Jassu ajattelee Jeesus-lasta. Ehkä häntäkin palelsi, sillä Jeesuksen täytyi nukkua eläinten tallissa jouluyönä. Palelevan Jeesuksen ajatteleminen lohduttaa merkillisellä tavalla. Jos Jeesus on nukkunut eläinten syöttökaukalossa heinillä, hän varmasti ymmärtää, miltä Jassusta tuntuu tässä rappukäytävässä.
Jassu miettii laulun enkeleitä. Jeesus-lapsen lähettyvillä oli paljon enkeleitä. ”Minullakin on suojelusenkeli!” Jassun sisällä suorastaan lämpenee. Jassu miettii, miltä suojelusenkeli mahtaa näyttää ja onko enkeli lapsi vai aikuinen, tyttö vai poika.
Yhtäkkiä Jassu havahtuu pohdinnoistaan. Naapurin ovi aukeaa. Sanna, Matias sekä Kilpisen perheen isä ja äiti ovat kaikki hänen edessään ihmettelevän näköisinä hienoissa vaatteissa.
”Mitä sinä, Jassu, täällä rapussa istut jouluaattona?” Sannan äiti kysyy kuin hätääntyneenä. ”Petteri ajoi minut pois kotoa”, Jassu saa sanotuksi. Silloin tulee itku. Tähän asti Jassu oli sitä urhoollisesti pidätellyt.
Sannan äiti silittää Jassun takkuisia hiuksia. ”Minä käyn kysymässä, saatko tulla meille jouluvieraaksi”, sanoo Kilpisen setä. Ennen kuin Jassu ehti sanoa mitään, setä oli soittanut ovikelloa. Petteri tulee avaamaan. Hän on ärtyneen näköinen. Kilpisen setä kysyy, saisiko Jassu tulla heille joulunviettoon. Petteri käskee koko porukan painua hornan tuuttiin. Jassu on iloinen, kun ei ole pakko mennä kotiin yöksi eikä tarvitse nukkua rapussa.
Kilpiset ovat menossa haudalle ja kirkkoon. Jassu lähtee mukaan. Jassu ei muista koskaan Helsingissä nähneensä mitään niin kaunista kuin Malmin hautausmaa jouluaattona. Kynttilöitä on melkein joka haudalla ja monella haudalla niitä on useita. ”Kuin satumaassa”, Jassu miettii itsekseen. Kynttilä viedään Sannan isomummin ja -ukin haudalle.
Kirkko on lämmin. Siellä on valtava joulukuusi, kuin metsässä.
Jassu katselee ympärilleen. Kirkko on täynnä ihmisiä. kaikilla on hienot vaatteet. Jassu huomaa opettajan. Hänelle tulee hyvä mieli. Vaikka Jassulta on jäänyt usein läksyt tekemättä eikä hän ole jaksanut seurata tunnilla, opettaja on hänelle ystävällinen. Itse asiassa opettaja on ollut Jassun ainoa tuki ja turva, kun kaverit ovat kiusanneet likaisten vaayyriden ja kotielämän tähden. Opettaja on uskovainen, Jassu miettii. Silloin opettaja huomaa hänet ja hymyilee.
Kirkossa on lämmin ja hyvä olla. Jassu nukahtaa. Kun hän herää, urut soivat kovaa ja hienot naiset pukevat turkkeja päälleen. Sannan äiti hymyilee iloisesti: ”Lähdetään syömään.” Jassu hieroo silmiään. Kilpiset ovat hyviä ihmisiä, sen Jassu on ennenkin saanut kokea. ”Mutta hekin ovat uskovaisia”, hän ajattelee.
Sanna ja Jassu leikkivät yhdessä, kunnes Kilpisen täti pyytää kaikkia syömään. Koko joukko istuutuu ruokapöytään. Sannan siä ottaa Raamatun ja lukee jouluevankeliumin. Jassu ajattelee jälleen sitä seimessä nukkuvaa pientä Jeesus-lasta. Hän ristii kätensä ja puhelee änneti Jeesukselle. Hän kertoo, miten ikävä hänellä on isää ja äitiä ja niitä aikoja, kun oli onnellista eikä heidän kodissaan juotu viinaa. Jassua alkaa itsettää kamalasti. Sannan äiti silittää Jassun hiuksia ja lupaa hiljaa: ”Me ainakin olemme ystäviäsi ja voit pitää tätä toisena kotinasi. Olemme rukoilleet sinun ja äitisi ja teidän kaikkien puolestanne. Jeesus kyllä teitää, mitä teille kuuluu.”
Vaikka sydän itkee, tuntuu hyvältä laulaa Kilpisten kanssa yhdessä ”Heinillä härkien kaukalon”.

© Kirsi Myllyniemi
Jos tahdot julkaista tämän tekstin, ota yhteys kirsi@myllyniemi.biz
Kertomus on kirjoitettu vuoden 1990 Joululyhde-lehteen.