Suurvisiirin ihmekone

Kauan, kauan sitten hyvin kaukana täältä Ushkovan kuningaskunnassa hallitsi viisas kalifi Filos.
Ushkovalaiset elivät onnellisina kauniissa kalifikunnassaan. Hyvä kalifi piti huolen siitä, että kansalaiset olivat sovussa keskenään. Jos syntyi ristiriitoja, ne oli sovittava ennen auringonlaskua. Se oli laki.
Ilman huolia ei Ushkovassakaan eletty. Hyvällä kalifilla ja hänen alamaisillaan oli yksi vihollinen: hirmuinen lohikäärme kierteli Uskovan linnaa. Lohikäärme vaani ushkovalaisia syödäkseen heitä. Hovissa oli erikoisyksikkö, jonka tehtävänä oli lohikäärmeentorjunta. Erikoisyksikkö toimi menestyksekkäästi. Yleensä lohikäärmeen yritykset epäonnistuivat.

Kukaan ei elä ikuisesti, ei edes Ushkovassa. Hyvä kalifi Filos tuli lopulta vanhaksi. Yhtenä kirkkaana kevätaamuna hän kuoli. Filoksella ei ollut lapsia, joten hyvän hallitsijan kuoleman jälkeen Ushkovaan oli valittava uusi kalifi. Ushkovalaiset toivoivat saavansa jälleen viisaan ja lempeän hallitsijan. Uskovalaiset eivät tulleet ajatelleiksi, että hallitsijan täytyy myös olla peloton ja itsevarma. Tästä ajattelemattomuudesta he joutuivat maksamaan kalliisti.
Valta houkutti monia korkeassa asemassa olevia miehiä. Kalifiksi mieliviä oli useita. Kamariherra Kades oli yksi heistä. Kades ei kuitenkaan päässyt kalifiksi. Uudeksi hallitsijaksi huudettiin Histamiinian lähettiläänä toiminut Vistan. Hän oli ystävällinen ja hyvänsuopa mies.
Näihin aikoihin vanha suurvisiiri Homeros jäi hyvin ansaitulle eläkkeelle. Hoviherrat tiesivät, että Kades oli katkera tappiostaan. He ajattelivat, että on viisasta valita Kades suurvisiiriksi, sillä Kadesin vihoihin he eivät tahtoneet joutua. ”Miksei? Valitaan Kades suurvisiiriksi. Kyllä korkea virka hänet rauhoittaa.”, arveli Harum, hoviherroista vanhin.
Kaikkien hoviherrojen mielestä Kades olikin mies paikallaan, Kades kun oli voimamies. Jos kalifi oli hyväntahtoinen Kades puolestaan oli määrätietoinen. Kalifi ja suurvisiiri täydentäisivät hyvin toisiaan, hoviherrat laskelmoivat.

lMutta Kades oli liian vahva. Hyvä kalifi Vistan antoi hänelle kaikessa periksi. Kun Kades alkoi erottaa vanhoja hoviherroja, Vistan pahoitti mielensä. Hän kutsui Kadesin luokseen ja sanoi tälle, ettei vanhoja uskollisia palvelijoita saa erottaa. Suurvisiiri vähät välitti kalifin määräyksestä. Hän erotti kenet tahtoi. Kades käytti ovelasti hyväkseen hovin ristiriitoja ja lujitti omaa asemaansa. Kades ei kaihtanut likaisiakaan keinoja.
Kades valitsi omia miehiään lohikäärmeentorjuntayksikköön. Pian yksikkö koostui Kadesin luottomiehistä, jotka jo takavuosina olivat kirjoittaneet tieteellisissä julkaisuissa artikkeleita lohikäärmeen vaarallisuudesta sekä joukosta niitä pelottomia, jotka uskalsivat tilanteessa kuin tilanteessa sanoa lohikäärmeen lohikäärmeeksi.
Lohikäärmeentorjuntayksikkö julkaisi kahden kuukauden välein kannanoton, jossa lohikäärme kaikkine tekoineen tuomittiin. Kannanotossa paheksuttiin toistuvasti niitä ushkovalaisia, jotka olivat joutuneet lohikäärmeen kitaan, vaikka se oli ankarasti kiellettyä. Jokainen suurvisiirin kanssa väleihin pyrkivä ushkovalainen tilasi Kadesilta säännöllisesti sievän pinon lohikäärmeenvastaisia julkilausumia.
Toisinaan Kades kuiskutteli sopivaksi katsomilleen henkilöille ilkeitä valheita jostain vanhasta hoviherrasta. Valheet kulkivat luotettavalta henkilöltä toiselle luotettavalle henkilölle ja lopulta ne olivat julkisia salaisuuksia. Ensin ushkovalaiset tyrmistyivät moisista puheista, mutta kun epäilyksen siemen oli kylvetty ja Kadesin hännystelijät lisäsivät vettä myllyyn: ”Jos puhutaan, täytyyhän siinä jotain perää olla. Eivät tuollaiset puheet tyhjästä lähde.” Kades pääsi aina päämääräänsä. Hän onnistui mustaamaan puhtoisimmankin ushkovalaisen kamariherran maineen niin halutessaan; ushkovalaiset olivat nimittäin herkkäuskoisia.
Lopulta Ushkovan hovissa juonitetltiin jo täyttä päätä kalifi Vistanin syrjäyttämiseksi. Tammikuun kannanotossa kalifin tallimies Haasan vihjaisi, että Vistan lienee liitossa lohikäärmeen kanssa. Kirjoitus paljasti, että epäilys on herännyt, koska Vistan ei kirjoita lainkaan lohikäärmeenvastaisia kannanottoja eikä osallistu lohikäärmeenvastaisen yhdistyksen toimintaan, jonka suurvisiiri Kades oli perustanut ja jonka pelottomana johtajana Kades toimi.
Hovissa kuiskailtiin Haasanin kirjoituksesta. Kukaan ei tuntunut uskaltavan sanoa mitään ääneen. Hoviherra Selim sai kuitenkin ennennäkemätöntä rohkeutta sanoa ääneen sen, mitä toiset vain salaa ajattelivat. Hän kutsui työtoverit luokseen ja sanoi, ettei näin voi jatkua. ”Mitä meille on tapahtunut?”Selim kysyi. ”Ettekö enää muista, kuinka onnellisia olimme hyvän kalifi Filosin hallituskaudella? Hovi oli kuin yhtä perhettä. Yhteydessämme ei ollut säröjä. Jos joku yritti levitellä pahoja puheita, kukaan ei uskonut. Nyt me emme uskalla kääntää selkäämme siinä pelossa, että työtoveri iskee tikarin lapaluittemme väliin. Veljet, tämän kaiken on saanut aikaan Kades. Hänet on syrjäytettävä.” Selimin peloton puhe teki läsnäolijoihin suuren vaikutuksen.

Hoviherrat lähettivät Selimin, Fadeen ja Sedin kalifi Vistanin luokse puhumaan asiasta. Kalifi otti armollisesti heidät vastaan. Vaieten hän kuunteli heidän kertomustaan. Kun hoviherrat olivat päässeet loppuun, kalifi lausui: ”Hyvät Selim, Fades ja Sed. Pidän suuressa arvossa sitä, että uskallatte paljastaa majasteetille sydämenne pelot. Minun valtakunnassani kaikkien tulee elää rauhassa ja sovussa keskenään. Kades ei tarkoita niin pahaa kuin epäilette. Hänen syrjäyttämisensä ei ratkaisisi mitään ongelmia, se toisi vain syvää surua useampaan kuin yhteen ushkovalaiskotiin.”
Vistan osasi asettua jokaisen asemaan: ”Olette varmaankin työn uuvuttamia. Annan teille, kelpo miehet, kolmen viikon loman. Varmasti silmänne kirkastuvat ja kaikki näyttää taas valoisalta, kun kolmen viikon levon jälkeen palaatte töihin.”
Tyhjin toimin lähtivät siis hoviherrat Selim, Fades ja Sed valtaisuinsalista. Muut hoviherrat odottivat heitä jännittyneinä oven takana.
”Vistan on liian hyväntahtoinen. Hän ei näe suurvisiirissään mitään pahaa”, Selim sanoi lyhyesti. Pettymys karvasteli hänen kurkussaan.
Palattuaan kolmen viikon lomaltaan Selim suri valtakunnan kohtaloa yhä aivan yhtä paljon kuin aikaisemminkin. Asiaa ei voinut jättää tähän. Hovissa pohdittiin, vosiko Kadesin yksinkertaisesti sitoa ja kuljettaa rajalle. Naapurivaltakunnan hallitsijalla olisi ollut käyttöä Kadesille. Histamiinian kuningas olisi otaksuttavasti pannut Kadesin tyhjentämään valtakunnan käymälöitä. Näin äärimmäiseen toimenpiteeseen hoviherrat eivät kuitenkaan olleet valmiit.
Koko hoviherrojen suuri joukko lähti tällä kertaa yhtenä miehenä kalifi Vistanin puhelille. Vistan ei tiennyt mitä tehdä. Hän ei olisi tahtonut pahoittaa suurvisiirin mieltä, mutta joukkovoiman edessä heikko kalifi taipui. Hän ymmärsi, ettei hänelle suoda rauhaa ennen kuin asia on tavalla tai toisella ratkaistu.
Hyvä kalifi siis ehdotti, että pidettäisiin kokous, jossa suurvisiiri Kades olisi mukana. Hoviherrat suostuivat.

Kokous pidettiin seuraavana iltana. Kades oli raivoissaan. Hän ei säästellyt sanojaan; Hoviherrat olivat kaikki pettureita. Kades oli kärsivällisesti sietänyt heitä, vaikka uusia olisi tulossa – paremmin koulutettuja, halvemmalla, ja sellaisia, jotka tietävät paikkansa eivätkä nouse herraansa vastaan. Nyt Kades sai kallisti maksaa hyvänahkaisesta heikkoudestaan. Ei olisi pitänyt olla hyvä, hän uhosi ja katseli murhaavasti Selimiä.
Hoviherrojen joukossa tunnelma lämpeni lämpenemistään Kadesin puheenvuoron kuluessa. Hoviherrat olisivat tappaneet häikäilemättömän suurvisiirin siihen paikkaan, mutta kalifin henkivartijat seisoivat ilmeettöminä kypärineen, kilpineen, miekkoineen ja hilpareineen jokaisella ovella.
Kalifi Vistan julisti valtaistuimeltaan: ”Suurvisiiri saa jäädä hoviin. Hän ryhtyy kiillottamaan kilpiä. Olkoon hän kalifin henkilökohtainen kilpienkiillottaja tästä päivästä lukien.”
Kalifi oli puhunut. Hoviherrojen joukosta kuului tasaista murinaa. Kokous päättyi. Valtaistuinsali tyhjennettiin.
Käytävällä hoviherrat katselivat kuinka entinen suurvisiiri kulki pää kumarassa joukon sivuitse. Joku tunsi sääliä. Selim kuitenkin sanoi, että sääli on sairautta, Kades olisi pitänyt ajaa maanpakoon. Selim julisti silmät leimuten, että Vistan on liian heikko hallitsija, kun jätti kyykäärmeen hoviinsa luikertelemaan.

Jokainen valtakunta tarvitsee suurvisiirinsä, erityisesti Ushkova, jonka hallitsija kalifi Vistan oli heikkotahtoinen ja päättämätön mies. Hoviherrat olivat viisastuneet vahingosta. He tiesivät, ettei suurvisiiriksi saa päästää liian vallanhimoista henkilöä. Olisi hyvä, jos suurvisiiri ymmärtäisi asioita myös hoviherrojen kannalta.
Käynnistettiin suuri kykyjenetsintäkilpailu. Tarjokkaita ilmaantui pilvin pimein, niitä tuli naapurimaistakin. Kalifi Vistan ja hoviherrat olivat vaikean valinnan edessä: oli liian paljon ehdokkaita, toinen toistaan parempia. Kuka olisi oikea?
Lopulta hovi päätti ottaa avukseen velhokollegion. Velhot olivat pettämättömiä ihmistuntijoita ja heillä oli kyky nähdä tulevaisuuteen. Velhokollegio istui pitkään suljettujen ovien takana. Lopulta vanhin velho astui ulos suuresta salista, jossa velhot olivat pitäneet neuvoa aamupuolelle yötä.
”Valinta oli vaikea”, velho julisti. Kaikki pyrkijät olivat lahjakkaita, etten sanoisi hyvin älykkäitä ihmisiä. Pätöksemme on silti yksimielinen.” Eteishallissa syntyi niin syvä hiljaisuus, että lähellä puurtavan porrassiivoojan pölyhuiskun ääni alkoi häiritä ulommalla kehällä kurkottelevaa Iltapäiväkalifin toimittajaa. Reportteri teki sulkakynällään eleen, joka sai siivoojan kädet jähmettymään silmänräpäyksessä.
”Valituksi tuli mies, jonka ihmistuntemus, ystävällisyys ja rakastettavuus hakee vertojaan, mies, jolla on mitä parhaat suositukset, mies, joka pystyy hallitsemaan myös robotteja. Hänen nimensä on Kaihos.”
Väkijoukossa kävi kohdahdus. Kaikki vaikuttivat odottavan tyytyväisiltä. Kukaan ei kysynyt, mikä on robotti, ei edes Iltapäiväkalifin reportteri. Kukaan ei halunnut näyttää tyhmyyttään.

Kaihos osoittautui mukavaksi ja lukeneeksi mieheksi. Ja totta tosiaan: hoviherrat tulivat päivä päivältä tyytyväisemmiksi. Kaihos oli tuonut uudenlaisen ajattelun ja vapautuneen ilmapiirin kalifikunnan hoviin. Suurvisiirin vastaanotolla alkoi käydä toinen toistaan kiintoisamman näköisiä filosofeja, taiteilijoita ja muita viisaan näköisiä herroja – kaikki hoviherroille aivan uusia kasvoja.
Järjestettiinpä hovissa pitkästä aikaa juhliakin. Muutamat hoviherrat kutsuttiin mukaan näihin iloisiin juhliin. Ilmapiiri oli helpottunut. Oli taas lupa kävellä palatsissa, ei tarvinnut hiipiä pitkin seinänvierustoja.
Yhtenä päivänä Kaihos piti pienen puheen hoviherroille. Hän lupasi, että kukin vuorollaan saa kutsun juhliin – kaikkia ei tietenkään voida kutsua kerralla. Uudet tuulet alkoivat puhaltaa Ushkovan hovissa. Kaihos kyseli hoviherroilta, ovatko nämä valmiit uudenlaiseen työskentelyyn, joka kenties merkitsee hoviherrojen tehtävien uudelleen järjestämistä. Selim ilmaisi koko joukon kantana, että uusia tuulia tarvitaan, palatsin ilmapiiri on ollut ummehtunut jo vuosien ajan.
Koko palatsi järjestettiin niin, että se palveli paremmin kansalaisia, asiakkaita, kuten suurvisiiri heitä nimitti. Palatsin pääoven yläpuolelle kiinnitettiin upea valomainos, jossa oli kultaisilla kirjaimilla teksti ”Ushkovan kalifin palatsi” ja sen alla punaisella ”suurvisiirin toimisto, avoinna arkisin klo 8–12”.
Uudistus ei jäänyt ushkovalaisilta huomaamatta. Moni kiitteli suurvisiiriä siitä, että tämä huomasi asioita, joita olisi pitänyt havaita jo ajat sitten. Pian suurvisiirin toimistoon oli suorastaan vaikea päästä, sillä kiittelijöiden ja tervetulleeksi toivottajien jonot olivat tavattoman pitkät. Suurvisiiri oli jatkuvasti varattu. Hän otti töitä mukaansa myös kotiin.
Aamuisin Kaihos alkoi tulla toimistoonsa kymmenen korvalla. Sihteeri joutui rauhoittelemaan jonottajia: ”Suurvisiiri on hyvin kiireinen herra, hän tulee pian.”
Hoviherrojen kaarti paiski töitä ennennäkemättömän tehokkaasti. Selim ja Sed olivat kaikkein uutterimmat. Heille oli annettu uudet tehtävät suurvisiirin arkistossa. Uusien tehtävien myötä miehet olivat saaneet uudet virkapuvut. Kumpikaan ei pitänyt virka-asustaan, mutta molemmat pitivät asian visusti omana tietonaan.
Yhtenä aamuna suuvisiirin sihteeri tuli kalpeana arkistoon. ”Kaihos ei tule tänään palatsiin. Hän työskentelee kotonaan.” Selim ja Sed saivat tehtäväkseen toimittaa ovella jonottavat maanvljelijät pois miten parhaiten taisivat.

Lohikäärmeentorjuntayksikkö lakkautettiin. Turha kansalaisten holhous aiheuttaa turhia kustannuksia verovaroista, suurvisiiri Kaihos perusteli hymyssä suin. Samalla päästiin Kadesin ajan painolastista, joka oli tuonut koko hoville huonoa mainetta, suurvisiiri kuiskasi sihteerilleen. ”Ehkä pääsemme vielä tulevaisuudessa lohikäärmeen kanssa edulliseen sopimukseen linnan vartioinnista”, Kaihos vihjaisi. Sihteeri säpsähti, sillä hän tiesi, ettei lohikäärmeen kanssa ole syytä leikitellä, se on pelottava ja vaarallinen vihollinen. Sihteeri keräsi rohkautensa ja sanoi Kaihosille: ”Meillä ei ole ollut tapana neuvotella lohikäärmeen kanssa.” ”Eikö?” kysyi suurvisiiri vilpittömän hämmästyneenä. ”Eikö neuvottelu aina kannata? Minulla on vielä paljon tekemistä hovin asenneilmaston parantamisessa.”

Suurvisiiri Kaihos oli monitaitoinen mies. Hän hallitsi töiden jakamisen. Hän tuli toimeen ihmisten kanssa. Hän oli nöyrä ja ahkera. Sihteeri kantoi huolta siitä, että Kaihos ahersi öisinkin.
Kaihos itse kertoi Sedille, ettei hän aina saanut yöllä unta. Jos uni ei ollut tullakseen, turha sitä oli jäädä odottelemaan. Kaihos ryhtyi töihin, töitähän suurvisiirillä on vaikka kuinka, sen jokainen tiesi. Sed kadehti Kaihosin energisyyttä. Itsekin hän heräsi muutamana yönä arkistoja järjestelemään, mutta seuraavana päivänä hovimies Sed oli kuin nukkuneen huulille sammunut rukous. Valvominen ei sopinut neljäkymmentä vuotta täyttäneelle ukkomiehelle.

Sitten koitti päivä, joka merkitsi käännettä Uskovan hovin tapahtumissa. Kun väki saapui aamulla palatsiin, suurvisiiri Kaihos oli jo paikalla yhdessä hovin verstaspäällikön kamariherra Geniuksen kanssa. Suurvisiirin pyynnöstä sihteeri kutsui kamariherrat koolle.
Tunnelma suuressa salissa oli väkinäinen ja jännittynyt. Kukaan ei osannut selittää syytä jännitykseen – ehkäpä Geniuksen läsnäolo oudoksutti. Kaihos piti puheen. Hänen kasvoillaan oli huolestunut ilme. Hän puhui palatsin verotulojen kehityksestä. Hän korosti, ettei kenelläkään ole mitään hätää, mutta suurvisiirinä hänen velvollisuutensa on raportoida hovimiehille säännöllisesti tilanteesta.
Kun kokous oli ohi, hovimiehet pohtivat pienissä ryhmissä kuulemaansa. ”Onhan tämä aivan toista kuin Kadesin aikana”, Rasim sanoi. ”Eikö ole hyvä, että hoviherratkin tietävät jotain valtakunnan talouden tilasta?” Toiset myöntelivät.

Vähitellen taseet unohtuivat ja aherrus hovissa jatkui entiseen tapaan. Kolmen kuukauden kuluttua kamariherra Genius tuli suurvisiirin toimistoon ja istui siellä hyvin kauan. Kun ovi aukeni, Kaihos ilmoitti sihteerilleen, että huomenna pidetään tärkeä sessio. Sihteeri ilmoitti sessiosta hoviherroille.
Hoviherrat olivat paikalla hyvissä ajoin. tunnelma salissa oli odottavan jännittynyt. Odotettiin suurvisiiriä. Kamariherra Genius tuli ensin. Hänellä oli mukanaan haarniskapukuinen mies, joka sai hoviherrat kauhun valtaan. ”Mitä tämä merkitsee? Onko tapahtunut vallankaappaus?” kuiskittiin puoliääneen. Mutta kohta ovesta astui hymyilevä Kaihos. Hänen jälkeensä tuli sihteeri ja kolme tarjoilijaa, joista jokainen kantoi tarjottimella mitä ihanimpia herkkuja. ”Nyt juhlitaan”, Kaihos ilmoitti. ”Olen saavuttanut merkittävän edistysaskeleen hovin kehittelytyössä. Tämä on suuri päivä.” Viini virtasi ja banjot soivat. Selim pani merkille, että haarniskaritari ei osallistunut ilonpitoon.
Kaihos oli hyvä järjestämään juhlia, hänellä on makua. Siitä oltiin yhtä mieltä viimeistään nyt. Kun ilo oli ylimmillään, Kaihos kilisti lusikalla viinilasiaan.
”Hyvät läsnäolijat. Minulla on suuri ilo esitellä teille Teledu.” Haarniskamies nousi seisomaan ja kumarsi. Vieläkään hän ei sanonut mitään eikä nostanut silmikkoaan. Kaikkien salissa olijoiden silmät olivat nauliutuneet Teleduun. ”Teledu on koneihminen”, suurvisiiri sanoi. Kokeneitten puhujien tavoin hän jätti tilaa kuulijoiden hämmästykselle. ”Asiantuntijapiireissä Teledun kaltaisia koneita sanotaan roboteiksi”, Kaihos jatkoi. Jokainen kuunteli hievahtamatta. Jos viini oli ehtinyt kohota jonkun hovimiehen päähän, humala haihtui. ”Lähiaikoina hovissa tullaan tekemään suuria muutoksia. Suuria muutoksia”, Kaihos sanoi omaan vaatimattomaan tyyliinsä.

Seuraavien viikkojen kuluessa sihteeri ja suurvisiiri kävivät pitkiä keskusteluja. Joskus niihin osallistui myös Sed. Muut joutuivat vain arvailemaan, että kyse oli Teledusta.
Yhtenä päivänä suurvisiiri vihdoin ilmoitti, että hovin työskentelytapoja muutetaan. Sihteeri, Sed ja Ahmed saavat jäädä hovin palvelukseen, Muut hoviherrat ovat nyt vapaat etsimään uusia töitä. Kalifi ei tarvitse enää suurta ja kallista hovia, sillä Teledu ja kaksi muuta koneihmistä korvaavat mainiosti hoviväen. Tarvitaan vain muutama henkilö ohjelmoimaan ja huoltamaan robotteja. Kalifi on armollisesti myöntänyt pitkäaikaisille hoviherroille puolen vuoden palkan sekä upean kunniakirjan, jossa kerrotaan, että he ovat olleet Ushkovan kalifin uskollisia ja pitkäaikaisia työntekijöitä ja että kalifi suosittelee heitä lämpimästi, jos joku tarvitsee palvelukseensa hoviherraa. ”Valtakunnan talous saadaan näin terveelle pohjalle ja menot saadaan kuriin”, suurvisiiri Kaihos selitti tyytyväisenä.

Hoviherrat yrittivät marssia Selimin johdolla kalifi Vistanin puheille, mutta henkivartijat estivät yrityksen tehokkaasti.
Sihteeri tuli ilmoittamaan, että hoviherrat ovat vapaat lähtemään kahden tunnin kuluessa ja että kalifi armollisesti kiittää heitä palveluvuosista.
Hoviherrojen mentyä Teledu lakaisi lattian ja levitti käytävälle Histamiinian emiirin lahjoittaman käsinsolmitun silkkimaton. Puolen tunnin kuluttua alkaisi juhlavastaanotto, jossa Kaihosin oli määrä esitellä Teledu ja uusi koneihmispaja naapurimaitten hallitsijoille.
Lohikäärme sai päivälliseksi teurasjätteitä ja lupasi siitä hyvästä pitää tunkeilijat loitolla. Kades puolestaan ei ehtinyt juonia, sillä hänellä oli valtavasti kiillotettavaa tätänykyä.
Mutta hoviherrojen töitä ei entisille hoviherroille löytynyt koko valtakunnasta ja pian heidät unohdettiin myös kalifin hovissa aivan tyystin.
Kesti kauan ennen kuin hoviherrat unohtivat, mutta kun niin vihdoin tapahtui, heistä kaikista tuli onnellisia ja viisaita ihmisiä. He eivät juonitelleet eivätkä olleet ihmisille kovasydämisiä. Katkeruus valui hiekkaan. Heistä jokainen koki onnea siitä, että lähellä oli rakkaita ihmisiä. Vasta silloin he oppivat, mitä on olla tärkeä. Silloin heistä tuli viisaita ja onnellisia. Vuosittain he kokoontuivat yhteen vaalimaan hyvän kalifi Filosin muistoa ja puhumaan Ushkovan kulta-ajasta, jolloin valtakunnassa kaikki oli hyvin.
Toisaalla hyvä kalifi Vistan ja ystävällinen suurvisiiri Kaihos rypivät rahassa koneihmisten hoitamassa palatsissa.
Hoviherrat elivät perheidensä parissa onnellisina elämänsä loppuun saakka. Sen pituinen se.