Nöpö nälkäinen

Nöpö on keltaisenharmaa kissanpentu. Se asuu äitinsä Söpön sekä veljiensä Möllykän ja Miirun kanssa harmaan aitan alla. Nöpö on asunut siellä koko ikänsä eli seitsemän kuukautta.
Nöpön kotiaitta on pihapiirissä, johon kuuluu vanha maalaistalo ja muutama ulkorakennus.

Kun Nöpö oli pieni, pihapiirissä oli elämää. Talossa asui Isäntä perheineen. Äiti oli kieltänyt Nöpöä ja sen veljiä menemästä liian lähelle ihmisiä.
Eräänä päivänä Isäntä sitten oli pakannut paljon tavaraa autoonsa ja sitten ihmiset olivat menneet pois. Sen päivän jälkeen ei Nöpö ollut nähnyt ihmisiä. Nyt oli talvi ja kova pakkanen. Kissoja palelsi. Äiti oli opettanut pyydystämään myyriä ja hiiriä. Ihmisten perunakellarin luota löytyi erityisen lihavia. Nöpökin oppi aika taitavaksi hiirenpyytäjäksi. Kissojen elämä ei ollut pelkää ruuanpyyntiä. Erityisesti ne pitivät hurjasta painista tallin heinäkasassa.
Yhtenä päivänä Nöpö sairastui. Se ei enää jaksanut lähteä mihinkään kotiaitasta. Se laihtui ja tunsi itsensä onnettomaksi.
Kun Nöpö oli sairastanut surullisena monta päivää, pihaan ajoi tuttu auto. Nöpö katseli ihmisten puuhia ensin aitan alta, mutta sitten uteliaisuus voitti. Se ryömi varovasti pihalle, vaikka muisti, että äiti oli varoittanut ihmisistä.
– Katsokaa, tuolla on kissa! Sitä pelottaa ja se on kauhean laiha.
Kiltinnäköinen täti oli huomannut Nöpön. Nöpö meni vähän lähemmäs. Kun täti ei liikahtanut paikaltaan, Nöpö lopulta hiipi aivan tädin vieren ja alkoi hangata itseään tädin housunlahkeeseen. se nosti häntänsä pystyyn ja naukui hiljaa. se tahtoi sanoa: ”Silitä, täti, silitä.” Kissoista on haukaa, kun ihmiset silittävät niitä. Täti silitti.
– Kauheaa, miten laiha tämä kissa on. Voi pikku raukkaa, täti puheli. – Joisikohan se kaakaota, kun meillä ei ole maitoa mukana?
Täti haki talosta lautasen ja kaatoi termospullosta höyryävää, hyväntuoksuista kaakaota lautaselle jäähtymään. Sitten hän laski lautasen maahan.
– Ole hyvä. Hauskaa joulua.
Kaakaota litkiessään Nöpö ihmetteli, mikä on joulu ja mitä hauskaa siinä on.
– Nauu, nauuu, nauuuu, mauu, se äänteli litkimisen välillä.
– Onpas sillä kova nälkä, kissa paralla. Onkohan se sairas, täti puheli.
Kun Nöpö oli litkinyt kaakaon, täti otti sen syliinsä. Nöpö huomasi, että sylissä on hyvä olla ja alkoi kehrätä.
– Viemme sinut naapuriin. He hoitavat sinut terveeksi, täti puheli.
Naapuritalon Leena ja Matti riemuitsivat, kun Nöpö tuotiin tupaan. Nöpölle tupa oli uusi, ennen kokematon lämmin maailma. Se ei ollut koskaan ollut sisällä.
Naapurin väki päätti lähteä katsomaan Nöpön kotiaittaa, sillä talosta oli keväällä kadonnut Söpö-niminen kissa ja tämä uusi kissa muistutti heidän mielestään Söpöä. Olisikohan se Söpön pentu? ihmiset pohtuivat.
Ja niin tapahtui, että seuraavana päivänä Nöpön uusi isäntä toi myös Söpön ja Möllykän ja Miirun tullessaan ja kaikki Söpölän kissat olivat taas yhdessä. Niillä oli oma, lämmin koti ja paljon hyvää ruokaa.
Vasta nyt Söpö-äiti kertoi pennuilleen, että talon Vahti-koira, joka keväällä oli vielä pentu, ei silloin sietänyt kissoja. Siksi Söpö oli lähtenyt pois ja etsinyt uuden kodin. Nyt Vahti oli viisastunut. Se hyväksyi kissat. Siitä oli tullut aikuinen vahtikoira, jonka arvolle ei enää sopinut kissojen hätistely.

© Kirsi Myllyniemi


Joulujuttu on julkaistu Vinkki-lehdessä 80-luvulla.
Jos tahdot jutun julkaisuluvan, ota yhteys
kirsi@myllyniemi.biz